Meistä

Pohjolan Maalipojat

Pohjolan Maalipojat Oy:n päätti perustaa kolme tekijämiestä pohjoisesta. Yrittämisen kipinä syttyi kun huomasimme että hallitsemme maalausurakoinnin kaikki osa-alueet ja unelmamme itsemme työllistymiseen täyttyi kun päätimme perustaa oman firman joulukuussa 2018. Maalauskokemusta meiltä löytyy useiden kesien ajalta, joten tarjoamamme avaimet käteen palvelusta ei puutu ammattitaitoa. Itsensä työllistämisen lisäksi, haluamme työllistää muita nuoria, joilla asenne työtä kohtaan on huipussaan. Olemme kohtuullisen pieni yritys, joten isoista organisaatiorakenteista johtuvia kuluja pystymme välttämään ja täten tarjoamaan maalaustyötä kilpailukykyiseen hintaan.

Talon maalaus maalarit, Helsinki, Espoo, Vantaa.
Ilmi Pettinen
Ilmi Pettinen
4. Maaliskuu, 2024
Johnny Biström
Johnny Biström
28. Helmikuu, 2024
Pojat tekivät erittäin hyvää työtä taloyhtiössämme. Sopimus oli selkeä, aikataulu piti, suojaaminen, maalaus ja jälkisiivous tehtiin huolellisesti ja tulos on erittäin hyvä. Voin lämpimästi suositella Pohjolan Maalipoikia muille.
Leila Tapanila
Leila Tapanila
26. Helmikuu, 2024
Kun ei itse enää uskalla kiivetä kattoharjaan asti maalaamaan suosittelen PMP Oy:tä. Ulkomaalaus sujui kädenkäänteessä ja jälki oli hyvä. Maalarit olivat osaavia ja tosi mukavia. Täydet pisteet annan ja suositellut myös muille jos tarvitsevat maalareita.
Päivi Alapuranen
Päivi Alapuranen
22. Helmikuu, 2024
Vuokko Heikkilä
Vuokko Heikkilä
22. Helmikuu, 2024
pauli laamanen
pauli laamanen
22. Helmikuu, 2024
Homma toimii hyvin ja nopeasti siistä työtä
Vinski Alapuranen
Vinski Alapuranen
22. Helmikuu, 2024
Jussi Paalanen
Jussi Paalanen
17. Helmikuu, 2024
Omakotitalomme maalausurakka 2021 toukokuussa sujui erinomaisesti. Yrityksen mainio palveluhenkinen toimintamalli tuli esille heti alussa urakan osaavassa suunnittelussa ja kartoituksessa. Reippaat ja ammattitaitoiset maalarit hoitivat talomme maalauksen monimutkaisine terassikatoksineen sovitussa aikataulussa erinomaisen laadukkaasti. Suosittelen lämpimästi.

Mitä me teemme

Maalari maalaa.

Tinkimättömyys

Kilpailukykyisen hinnan vuoksi emme tingi laadusta tippaakaan!

Maalari työn touhussa.

Työllistäminen

Haluamme kannustaa nuoria ahkeraan työntekoon ja palkata mahdollisimman paljon nuoria meille töihin.

Pohjolan Maalipojat logo.
Maalari tarkistaa työnjälkensä.

Helppous

Asiakkaana teidän vastuulle ei jää muu kuin työn hyväksyminen ja laskun maksu. Tarjouksesta lähtien työmaan loppuun asti haluamme palvella teitä asiakkaina mahdollisimman hyvin, jotta te voitte nauttia kesästä täysin siemauksin!

Maalarit maalaavat yhdessä taloa.

Laatutakuumme

Miten tarjoamamme 2 vuoden takuu toimii?

Työllämme on kahden vuoden takuu. Tarkistamme työn lopputuloksen aina yhdessä asiakkaan kanssa, jonka jälkeen asiakas täyttää maalauksen luovutuspöytäkirjan ja hyväksyy työn tehdyksi. Pöytäkirja löytyy sivuiltamme. Takuumme kattaa hyväksytyn lopputarkastuksen jälkeen ilmenneet työvirheet. Olemme sitoutuneita korjaamaan ilmenneet työvirheet kaksi vuotta maalauksen jälkeen. Lähetämme laskun vasta maalauksen luovutuspöytäkirjan täyttämisen jälkeen, jolloin homma hoidetaan aina maaliin asti ennen laskutusta.

Esimerkkejä mitä takuu kattaa:

  • uuden maalin alle on jäänyt pieni pala hilseillyttä maalia, jonka takia uusi maali kuoriutuu seinästä pois.
  • Jokin kohta talosta on jäänyt maalaamatta osittain tai jopa kokonaan, eikä yhteisen lopputarkastuksen aikana virhettä huomata

Nyt vielä kun on kesäiset kelit, laitetaan
heilumaan pensselit!

Yhteystiedot

Pohjolan Maalipojat Oy
Y -Tunnus: 2956983-1

info@pohjolanmaalipojat.fi
Aku: 044-744 4999
Niiles: 044-445 5110

Pohjolan Maalipojat on Luotettava Kumppani.
Urakkamaailma.fi

Palvelualueet

Talon maalaus Askola
Talon maalaus Espoo
Talon maalaus Helsinki
Talon maalaus Hyvinkää
Talon maalaus Inkoo
Talon maalaus Järvenpää

Näytä lisää